Kilpailuviikonloppuna 13.-15.3.2026 pelattiin A SM 501 sekä SM Kriketti sekä Rankingfinaali.
Suomen dartsin kilpailukalenterin yksi kevään kohokohdista pelattiin, kun A-SM-kilpailut sekä ensimmäinen Rankingfinaali järjestettiin Hirviareenalla Leppävedellä Laukaallaa. Kilpailuviikonloppu toi yhteen suuren joukon suomalaisia pelaajia kilpailemaan Suomen mestaruuksista sekä rankingkauden huipennuksesta.
Kirsi Viinikainen – Kolmas peräkkäinen SM kulta
Viikonlopun onnistujien joukossa nähtiin myös Kirsi Viinikainen, joka jatkoi vahvaa virettään naisten sarjassa. Viinikainen pelasi vakuuttavan turnauksen ja nappasi jälleen mestaruuden. Voitto oli hänelle jo kolmas perättäinen A-SM-kulta 501 pelimuodossa. Viinikainen voitti kaikki neljä sarjaa, joihin hän osallistui, osoittaen erinomaista tasaisuutta ja varmaa viimeistelyä läpi viikonlopun Naisten Pareissa Kirsillä oli parinaan Sari Lipponen. Viinikaisen Suoritus oli näyte hänen tämänhetkisestä vireestään ja asemastaan suomalaisen naisten dartsin kärkipelaajana.
Muiden sarjojen kärkinimet olivat Kriketti Teemu Harju, Avoimet Parit Mio Varila ja Jani Laurila, Avoin Singeli Sami Högström ja Avoimen sarjan Rankinfinaalin voitti Teemu Harju.
501 ja Kriketin SM
Perjantaina ja lauantaina ohjelmassa olivat A-SM-kilpailut, joissa ratkaistiin Suomen mestaruudet 501-pelimuodossa sekä kriketissä. A-SM-sarjat olivat avoimia kaikille suomalaisille lisenssipelaajille, osallistuminen oli mahdollista myös kertalisenssillä. Viikonlopun aikana nähtiin tiukkoja otteluita, sekä upeita suorituksia eri sarjoissa.
Rankingfinaali
Sunnuntaina ohjelmassa oli muutoksen tuulahdus, kun ensimmäinen Rankingfinaali pelattiin osana kilpailuviikonloppua. Rankingfinaaliin kutsuttiin kauden rankingpisteiden perusteella parhaat pelaajat, avoimeen sarjaan yhteensä 128 pelaajaa sekä naisten sarjaan 32 pelaajaa. Rankingjärjestelmä seuraa kotimaisten kilpailujen menestystä ja toimii samalla karsintajärjestelmänä rankingfinaaliin.
Yhteenveto
Kolmipäiväinen kilpailuviikonloppu tarjosi runsaasti jännitystä sekä pelaajille että yleisölle. A-SM-kilpailut ovat perinteisesti yksi kotimaisen darts-kauden tärkeimmistä tapahtumista, ja tänä vuonna kokonaisuutta täydensi ensimmäistä kertaa järjestetty Rankingfinaali, joka toi lisäpanosta ja huipensi rankingkauden näyttävällä tavalla. Kilpailujen onnistunut järjestäminen Hirviareenalla loi erinomaiset puitteet kotimaiselle dartsille ja osoitti jälleen suomalaisen darts-yhteisön vahvan kilpailuhengen sekä kasvavan kiinnostuksen lajia kohtaan.

A-SM – NS Kriketti
1. Kirsi Viinikainen
2. Kaisu Rekinen
3.-4. Seija Viljanen
3.-4. Kirsi Nikkanen

A-SM – AS Kriketti
1. Teemu Harju
2. Jukka Ussa
3.-4. Sami Sanssi
3.-4. Rauno Harsu

A-SM – Avoimet Parit
1. Mio Varila ja Jani Laurila
2. Pasi Hyttinen ja Markus Jokikokko
3.-4. Jani Elijoki ja Jyri Ussa
3.-4. Teemu Harju ja Jani Keskinarkaus

A-SM – Naisten Parit
1. Sari Lipponen ja Kirsi Viinikainen
2. Maret Liiri ja Malla Laine
3.-4. Jaana Tikka ja Hanna Kaunisto
3.-4. Anu Rasmus ja Anne Jokinen

A-SM – Avoin Singeli
1. Sami Högström
2. Turkka Nieminen
3.-4. Joonas Rintala
3.-4. Paavo Myller

A-SM – Naisten Singeli
1. Kirsi Viinikainen
2. Anu Rasmus
3.-4. Jaana Tikka
3.-4. Kaisu Rekinen

Rankingfinaali – Naiset
1. Kirsi Viinikainen
2. Kaisu Rekinen
3.-4. Maret Liiri
3.-4. Anu Ampiala

Rankingfinaali – Avoin Sarja
1. Teemu Harju
2. Kim Viljanen
3.-4. Jukka Ussa
3.-4. Jyri Ussa
Tulokset ja YouTube tallenne
Kisailu.Net: https://kisailu.net/tapahtuma/asm2026
YouTube: https://www.youtube.com/@SDLDartsTV/streams
A-SM - NS Kri
| 1 | Kirsi Viinikainen Ressu DC |
| 2 | Kaisu Rekinen Sörkan tikka |
| 3-4 | Seija Viljanen Kanali Nual |
| Kirsi Nikkanen Brewer's Darts Club | |
| 5-8 | Marietta Kähärä Ohari DC |
| Lotte Suomi LSD | |
| Maarit Kiviaho LSD | |
| Sari Lipponen Ressu DC |
A-SM - AS Kri
| 1 | Teemu Harju Kilari Darts |
| 2 | Jukka Ussa Pori Darts Club |
| 3-4 | Sami Sanssi Dalton's Darts |
| Rauno Harsu Ressu DC | |
| 5-8 | Petri Rasmus Proffan Tikka |
| Jarno Korkalainen Keski-Suomi Darts | |
| Risto Kaunismaa Porvoon Dartsklubi | |
| Juho Rautiainen Play Darts |
A-SM - AP
| 1 | Mio Varila/Jani Laurila Perämeri DC/Perämeri DC |
| 2 | Pasi Hyttinen/Markus Jokikokko Lahti DC/Lahti DC |
| 3-4 | Jani Elijoki/Jyri Ussa Richard’s Dart/Richard’s Dart |
| Teemu Harju/Jani Keskinarkaus Kilari Darts/Kilari Darts | |
| 5-8 | Matti Aarrevaara/Atte Ojala PuusPaari Dc/PuusPaari Dc |
| Sami Sanssi/Teuvo Haverinen Dalton's Darts/Dalton's Darts | |
| Toni Lehtonen/Eddi Bussman Proffan Tikka/Proffan Tikka | |
| Teemu Syrjä/Teppo Pirnes PuusPaari Dc/PuusPaari Dc |
A-SM - NP
| 1 | Sari Lipponen/Kirsi Viinikainen Ressu DC/Ressu DC |
| 2 | Maret Liiri/Malla Laine Samuli Blues/Samuli Blues |
| 3-4 | Jaana Tikka/Hanna Kaunisto Pori Darts Club/Pori Darts Club |
| Anu Rasmus/Anne Jokinen Proffan Tikka/Proffan Tikka | |
| 5-8 | Heli Korkalainen/Sanni Korkalainen Elevis DC/Elevis DC |
| Lotte Suomi/Milla Sainio LSD/LSD | |
| Marika Keskinarkaus/Johanna Kiviniemi Arctic Circle Darts Club/Arctic Circle Darts Club | |
| Anu Kallio/Jaana Varala Casablanca/Casablanca |
A-SM - AS
| 1 | Sami Högström Grönan DC |
| 2 | Turkka Nieminen Pori Darts Club |
| 3-4 | Joonas Rintala Kotka DC |
| Paavo Myller Ressu DC | |
| 5-8 | Uki Takkinen Richard’s Dart |
| Vesa Nuutinen Ressu DC | |
| Aku Törmikoski Perämeri DC | |
| Petri Rasmus Proffan Tikka |
A-SM - NS
| 1 | Kirsi Viinikainen Ressu DC |
| 2 | Anu Rasmus Proffan Tikka |
| 3-4 | Jaana Tikka Pori Darts Club |
| Kaisu Rekinen Sörkan tikka | |
| 5-8 | Lotte Suomi LSD |
| Kirsi Nikkanen Brewer's Darts Club | |
| Sari Lipponen Ressu DC | |
| Maret Liiri Samuli Blues |
Rankingfinaali - NS
| 1 | Kirsi Viinikainen Ressu DC |
| 2 | Kaisu Rekinen Sörkan tikka |
| 3-4 | Maret Liiri Samuli Blues |
| Anu Ampiala Richard’s Dart | |
| 5-8 | Anu Kallio Casablanca |
| Seija Viljanen Kanali Nual | |
| Marietta Kähärä Ohari DC | |
| Anu Rasmus Proffan Tikka |
Rankingfinaali - AS
| 1 | Teemu Harju Kilari Darts |
| 2 | Kim Viljanen Richard’s Dart |
| 3-4 | Jukka Ussa Pori Darts Club |
| Jyri Ussa Richard’s Dart | |
| 5-8 | Petri Rasmus Proffan Tikka |
| Jarno Korkalainen Keski-Suomi Darts | |
| Paavo Myller Ressu DC | |
| Antti Vaetoja Keski-Suomi Darts |




